/ / Devaajana   Alma   Mediassa

/^(Helsinki|Tampere|.+)$/i

Verkkokehitystiimejä Alma Medialta löytyy Helsingin Alma-talolta ja Tampereen Siperia-liikekeskuksessa. Molemmat toimipisteet sijaitsevat kaupunkien keskeisillä paikoilla, lähellä laadukkaita ravintoloita ja palveluita.

Työpisteelleen ei kuitenkaan aina tarvitse raahautua, vaan tehtävästä riippuen etätyötkin onnistuvat: koodi löytyy GitHubista ja kollegoihin yhteyden saa esimerkiksi Alma Median Slackissä, josta löytyy yli 500 hengen auttavainen yhteisö!

Heidi Sarvas

Software Developer

Päädyin Almalle sovelluskehittäjäksi, kun mietin valmistumisen jälkeen, mitä haluan oikeasti tehdä työkseni. Valmistuin Metropoliasta insinööriksi mediatekniikan koulutusohjelmasta ja taustalla oli mm. pari vuotta töitä verkkokehittäjänä koulun ohessa.

Pääsin heti ensimmäisistä päivistä lähtien hyvin mukaan kehitystehtäviin. Työtehtävät ovat sisältäneet mm. fronttikoodaamista, käytettävyysparannusten suunnittelua ja Reactiin tutustumista. Työympäristö on innostava ja pienissä tiimeissä, taitavien tiimiläisten kanssa työnteko on tehokasta ja mukavaa. Osaaminen kehittyy jatkuvasti, kun tietoa jaetaan työssä ilmenevien ongelmien ohessa sekä demoissa. Uusien teknologioiden oppiminen, ongelmien ratkaisu ja onnistumisen tunne toteutuvat tässä työssä mitä parhaiten.

200 miljoonaa sivulatausta viikossa

Yhteensä Alman eri verkkopalvelut palvelevat huimia määriä liikennettä. Teknologiat vaihtelevat tuotteittain ja pääset itse vaikuttamaan mitä teknologioita käytetään: oikea työkalu kuhunkin tehtävään. Almassa tehdään töitä pääsääntöisesti hyvinkin nykyaikaisilla teknologioilla ja infra on pääosin Amazonin pilvessä. Tuotantoonviennit tapahtuvat yleensä joko Jenkins- tai TravisCI Continuous Integration -työkalujen avulla.

Esimerkiksi Kauppalehden ja Arvopaperin Pörssi-palvelun backend on toteutettu Golang-kielellä. Talouselama.fi sivuston palvelin puolen ReactJS esirenderöinti on toteutettu Lambdalla "serverless"-toteutuksena. Alma Regions yksikön uutissivustot ovat Suomen isoin WordPress multisite -toteutus. Käyttöliittymäteknologioiden osalta Alma on nykyään pitkälti “ReactJS-talo”.

Datan keräämisen ja jalostamisen tarve kasvaa koko ajan: Muun muassa Kinesis, S3, Big Query, Spark, RDS, DynamoDB ja Redshift ovat tuttuja työkaluja.

Alman Devaajat SoMessa:
  • Twitter
  • Instagram
  • Youtube

Niko Nummi

Software Developer

Koulutustaustaltani olen tekniikan kandidaatti. Diplomityön aihe on jo sovittu työnantajan kanssa, joten diplomi-insinööriksikin pitäisi valmistua. Alma on myös kouluttanut minua mm. AWS:ään ja ulkomaillekin olen päässyt tutustumaan toimitusjärjestelmämme tuleviin ominaisuuksiin.

Vastuualueenani on useiden Alma Talentin julkaisujen verkkokehitys. Työni pääpaino on verkkokehityksessä, jonka lisäksi olen päässyt tekemään myös bäkkärisovelluksia. Työnkuvaani kuuluu myös eri alihankkijoiden kanssa toimiminen.

Työskentelen pienessä neljän hengen tiimissä, jossa on sekä bäkkäri- että fronttiosaamista. Tiimissäni on myös kaksi vanhempaa kehittäjää, joilta voi aina kysyä apua mikäli ei tiedä jotain. Työssäni käytän seuraavia teknologioita: HTML, CSS, JavaScript, Python, NodeJS, Apache Freemarker, sekä runsaasti AWS:n pilvityökaluja.

Työskentely devaajana Almassa

Videolla Full Stack Web Developer Samu ja sovelluskehittäjä Heidi kertovat työstään Almalla:

Ari Palo

Solution Architect

Kehitystiimimme on projektien toteutusten suhteen hyvin autonominen ja kannamme vastuun teknologiavalinnoista. Tämän hetkisestä työkalupakista löytyy mm. Terraform, Docker, AWS Lambda & Elastic Beanstalk, Golang, Ruby, NodeJS ja React sekä muita ketteriä teknologioita joita käytämme päivittäisessä työssä.

Hyvällä tavalla haastavien tehtävien ja mahtavien työkavereiden lisäksi työssäni parasta on etätyömahdollisuudet: Slack, Trello, Github, AWS ja muut työkalut toimivat myös Pohjanmaaltakin käsin. Toimistopäivinä taas elämää helpottaa Alman toimipisteiden sijanti keskustassa (huikeiden lounasmestojen & kahviloiden lähettyvillä), josta on työpäivän päätteeksi helppo liikkua suuntaan jos toiseenkin.

Tapahtumat

  • Avoimet
    Meetupit

    Esimerkiksi:
    HelsinkiJS, DevOpsFinland, Frontend Finland, AWS User Group Finland, HelNode ja Rails Girls.

  • Alman sisäiset
    Hackdayt

    Almassa järjestetään toistuvasti hackday-tapahtumia. Lue lisää Developers-blogista.

  • Alman sisäiset
    Koulutukset

    Esimerkiksi:
    AWS, Continuous Integration, Google Big Query, React, GDPR, Angular 2, testiautomaatio…


Lisäksi Almalaiset ottavat usein osaa alan kärkitapahtumiin niin kotimaassa kuin maailmallakin: NordicJS, dotGo, React Amsterdam, JFokus, AWS Re:Invent, Google Cloud Next, React Europe, Øredev, AWS Summit, Breakpoint, DevOps days… jne.

Katso kaikki avoimet työpaikat: rekry.almamedia.fi